Pikkujoulut 2026

STAND UP PIKKUJOULUIHIN

Tilaa pikkujouluihin kokenut koomikko, jota ei tarvitse jälkikäteen hävetä. Teen komiikkaa, josta koko yleisö nauttii eikä tilaajan tarvitse miettiä etukäteen, mitähän lavalla oikein tapahtuu.

Olen tehnyt yli 800 stand up -keikkaa ja esiintymisiä ympäri Suomen, esiintynyt MTV:n Komediaklubi -ohjelmassa sekä ollut Vuoden stand up -tulokas finaalissa.

Kokemus näkyy siinä, että osaan lukea yleisöä ja rakentaa illasta sellaisen, että ihmiset lähtevät kotiin hyvällä fiiliksellä.

"Sai yleisön nauramaan ilman, että kukaan tunsi olonsa epämukavaksi."

– Olli Kokkonen, toimitusjohtaja, LähiTapiola Kainuu-Koillismaa

Kysy vapaita päiviä

Vastaan yleensä saman päivän aikana. Tarjouspyyntö ei sido mihinkään.

MIKSI STAND UP SOPII PIKKUJOULUIHIN

Jokaisessa pikkujoulussa tulee se hetki, jolloin ilta oikeasti alkaa ja stand up on hyvä tapa startata bileet kunnolla.

Kun ihmiset ovat nauraneet yhdessä, tunnelma vapautuu ja keskustelu jatkuu pöydissä aivan eri tavalla kuin ennen esitystä. Siksi stand up toimii parhaiten esimerkiksi heti ruokailun jälkeen, ennen kuin musiikki ottaa illan haltuun.

Yleensä stand up on parhaimmillaan 20–30 minuutin esityksenä. Kysy myös esitysten räätälöinnistä juuri teille sopivaksi.

USKALTAAKO KOOMIKON TILATA PIKKUJOULUIHIN

En rakenna keikkoja kiroilun, alapäävitsien tai yleisön nolaamisen varaan. Juttelen kyllä yleisön kanssa, mutta tarkoitus ei ole löytää illan uhria. Esityksissäni koko porukka nauraa yhdessä.

Minun tehtäväni on tehdä illasta hauskempi, ilman turhaa pilkkaa, alapäävitsejä tai tarpeetonta kiroilua.

"Villen komiikka on sopivan kulmikasta, sopivan särmikästä, mutta kuitenkin niin sisäsiistiä että voi olla huoletta. Jengi kyllä nauraa ja hoksaa huumorin."

– Petri Matero, yrittäjä ja tapahtumajärjestäjä

KUKA OLEN

Olen Ville Kormilainen, stand up -koomikko, viestintäkonsultti ja pappi. Stand upia olen tehnyt yhdeksän vuotta ja keikkoja on takana reilut 800 klubeilla, pikkujouluissa, häissä syntymäpäivillä, perhejuhlissa, firmatilaisuuksissa ja jopa kirkoissa. Olen esiintynyt MTV:n Komediaklubilla ja vuoden stand up -koomikko -kutsukilpailun finaalissa. Mikään tilaisuus ei tule yllätyksenä. Ja niin, pappi ja koomikko samassa paketissa tarkoittaa käytännössä sitä, että huumorin kanssa kehtaa istuttaa samaan pöytään vaikka toimitusjohtajan ja anopin.

Ville Kormilainen stand up -keikalla mikrofoni kädessä

JUONTO JA STAND UP SAMALLA KEIKALLA

Jos tilaisuuteen tarvitaan myös juontaja, hoidan molemmat. Saat kaksi ohjelmanumeroa yhdellä sopimuksella ja yhdet aikataulut vähemmän murehdittavaa.

"Kun itse vastaa tapahtuman järjestelyistä, on mahtavaa, kun juontamisesta ei tarvitse stressata. Yllättävät muutokset ohjelmaan hoituivat sutjakasti, eivätkä ne näkyneet yleisölle."

– Taina Rönnqvist, viestintä- ja markkinointijohtaja, Rinnekodit

MITÄ TILAAJAT SANOVAT

"Olen tilannut Ville Kormilaisen esiintymään useampaan tilaisuuteen ja kokemus on joka kerta ollut naurettava. Suosittelen tilaamaan Villen tilaisuuteen kuin tilaisuuteen."

– Marko Karvonen, kulttuurituottaja, Sotkamon kunta

"Juontaja osasi sopivan leppoisalla otteella hoitaa juonnot ja johdatukset ohjelmanumeroihin. Voin suositella Villeä juonto- & stand up -yhdistelmäkeikoille lämpimästi."

– Salli Mikkonen, johdon assistentti, Kainuun Liitto

"Ville toi iloa ja huumoria seurakuntamme tilaisuuteen! Hän osasi huomioida tilanteen ja sai eri ikäiset seurakuntalaiset nauramaan!"

– Remo Ronkainen, pastori, Roihuvuoren seurakunta

MITÄ KEIKKA MAKSAA?

Stand up -keikan hinta muodostuu keikan pituudesta, ajankohdasta ja paikkakunnasta. Pyydä tarjousta ja saat hinta-arvion nopeasti. Voit myös laskea alustavan keikkahinnan sivustomme laskurilla.

Keikkailen koko Suomessa. Tekniikaksi riittää mikrofoni ja kaiutin, ja pienissä tiloissa pärjätään ilmankin. Suosituimmat pikkujoulupäivät eli marras-joulukuun perjantait ja lauantait varataan nopeasti, joten kysy tarjousta hyvissä ajoin ennen pikkujoulukauden alkua.

VARMISTA OMA PÄIVÄNNE AJOISSA

Pikkujoulukauden suosituimmat päivät täyttyvät nopeasti, joten kysy tarjousta saman tien.