Slide VILLE
KORMILAINEN
Koomikko. Kirjoittaja. Podcastaaja KYSY VILLEÄ KEIKALLE

Hyvän mielen komiikkaa kaikkiin tilaisuuksiin

Olen Ville Kormilainen, stand up -koomikko, kirjoittaja, konsultti ja isä. Olen tehnyt stand upia vuodesta 2018 ja takana on noin 600 keikkaa, osallistuin Vuoden stand up -tulokas kutsukilpailuun vuonna 2022 ja esiinnyin MTV3:n Komediaklubi-ohjelmassa kesällä 2024.

Käsitelen vitseissäni elämän pieniä ja suuria asioita – perhettä, ihmissuhteita ja teini-ikäisten lasten haasteita – oivaltavasti ja hyväntuulisesti, ilman alapäävitsejä tai pilkkaa.

Olen kirjoittanut ammatikseni vuodesta 1999 alkaen ja räätälöin tarvittaessa esitykseni tilaisuuteen sopivaksi. Räätälöinti varmistaa, että huumori osuu kohdilleen ja luo täydellisen tunnelman jokaiseen tapahtumaan.

Keikkailen Helsingistä käsin ja keikka-alueena on tarvittaessa vaikka koko Suomi, kunhan vain aikataulut saadaan sopimaan yhteen. Keikkahinnat lähtevät 600 eurosta ylöspäin sisältäen 20-30 minuutin setin sekä kulut eli hintoihin ei tule piilokuluja tai muita lisiä. Esityksen räätälöinnin hinnoittelusta sovitaan erikseen. Tuon myös sovittaessa paikalle äänentoiston ja valot.

Tuon tilaisuuteenne huolella rakennetun esityksen, joka takaa iloa ja naurua, oli kyseessä pieni perhejuhla tai suuret yritysjuhlat.

Usein kysyttyä

Olen järjestämässä pikkujouluja syksylle 2024. Miten pikkujoulukeikan kanssa kannattaisi edetä?

Teen mielelläni pikkujoulukeikkoja. Suosittelen ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian, sillä pikkujouluaika on koomikoille vuoden kiireisintä aikaa. Täytä yhteydenottolomake sivun alareunasta, kerro toiveesi ja päivämäärä, niin suunnitellaan yhdessä juhliinne sopiva ohjelmisto.

Koomikot kiroilevat ja kertovat aina alapääjuttuja. Millainen on oma tyylisi?

Esityksissäni ei ole alapääjuttuja tai tarpeetonta kiroilua. Juttuni kertovat nelikymppisen arjesta, elämästä sekä päivittäisistä kommelluksista. Stand up on kiltteydestä huolimatta suositeltavaa täysi-ikäisille, mutta minun keikoilla ei tarvitse hävetä törkyjuttujen takia. Sellaisia setissäni ei ole.

Mikä on keikkahintasi ja mitä se pitää sisällään?

Keikkahinnat määritellään aina tapauskohtaisesti, mutta hinnat lähtevät 600 eurosta ylöspäin sisältäen 20-30 minuutin setin sekä matka- ja muut kulut. Saat minulta aina yhden laskun ilman lisättyjä piilokuluja.

Mitä tarkoittaa esityksen räätälöinti?

Kun pyydät minulta tarjousta, kerro myös mahdollisista lisätoiveista, kuten vaikkapa teemoista joista et halua puhuttavan. Esitykseni ovat niin sanotusti ”siistejä” eli ohjelmistossa ei ole alapääjuttuja tai tarpeetonta kiroilua. Jos haluat tilaisuuteesi räätälöityjä vitsejä tai vaikkapa johdon kevyttä roastausta, kerro myös nämä toiveet. Perushinta pitää sisällään 20-30 minuutin setin, jossa toiveenne sisällöstä on otettu huomioon, mutta esityksen täydellinen räätälöinti hinnoitellaan erikseen.

Meillä ei ole tilaisuudessa äänentoistoa, miten toimitaan?

Ei hätää, sillä tuon tarvittaessa äänentoistolaitteiston sekä valot mukanani. Ilmoita myös tästä yhteydenottolomakkeella, niin ratkotaan asia yhdessä.

Teetkö myös juontokeikkoja?

En ole varsinaisesti juontaja, mutta minut voi halutessaan tilata hauskaksi juontajaksi tilaisuuteen. Tilaisuuksiin on mahdollista yhdistää myös juonto ja komediaesitys. Kysy tästäkin lisätietoja.

Olet koomikko ja kirjoittaja, mitä kirjoittaja tässä yhteydessä tarkoittaa?

Olen kirjoittanut ammatikseni vuodesta 1999 alkaen. Työskentelin ammattitoimittajana vuodesta 1999 vuoteen 2012 ja olen julkaissut 14 tietokirjaa. Jos tarvitset apua tekstien hauskuuttamisessa, ota yhteyttä.

Buukkaa Ville keikalle!

Voit kysyä lisää keikoista ja jättää yhteydenottopyynnön.

Hidden

Next Steps: Sync an Email Add-On

To get the most out of your form, we suggest that you sync this form with an email add-on. To learn more about your email add-on options, visit the following page (https://www.gravityforms.com/the-8-best-email-plugins-for-wordpress-in-2020/). Important: Delete this tip before you publish the form.
Nimesi(Pakollinen)
PP slash KK slash VVVV
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.